Minulla on periaatteessa hyvä itsetunto - viihdyn itsessäni ja itsenäni, en haluaisi olla kukaan muu tai mikään muu. Kasvatuksestani ja historiastani johtuen en kuitenkaan pysty uskomaan, että se mikä olen riittäisi kenellekään muulle kuin itselleni. Joskus hamassa historiassani työnsin ihmisiä pois läheltäni, sillä lähtökohtaisesti uskoin heidän häviävän ennen pitkää kuitenkin. Heti kun he näkisivät minut. Oikeasti.
En minä uskonut riittäväni miehellekään. En halunnut kiintyä häneen, en odottaa hänestä mitään. Mutten halunnut työntää häntä poiskaan. En oikein tiennyt mitä hänestä halusin, mitä yleensä halusin. En tiennyt kuinka paljon olin valmis itsestäni antamaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti