Mikä minä olen?

Tiesin miehen harrastavan edelleen nettideittailua - ainakin hän kirjautui profiiliinsa säännöllisesti. Oman mielenrauhani vuoksi päätin kysyä suoraan mitä hän minusta haluaa, mitä hän yleensä ottaen haluaa ja hakee.

Omalta osaltani tulin toisaalta siihen tulokseen, etten etsi enkä halua vakavaa suhdetta ja toisaalta mietin sitä, etten halua antaa omien tunteideni kehittyä pidemmälle, jos toinen tietää, että olen korkeintaan good enough for now.

Minä en halunnut olla good enough for now.

Sananen minusta ja riittävyydestä

Minulla on periaatteessa hyvä itsetunto - viihdyn itsessäni ja itsenäni, en haluaisi olla kukaan muu tai mikään muu. Kasvatuksestani ja historiastani johtuen en kuitenkaan pysty uskomaan, että se mikä olen riittäisi kenellekään muulle kuin itselleni. Joskus hamassa historiassani työnsin ihmisiä pois läheltäni, sillä lähtökohtaisesti uskoin heidän häviävän ennen pitkää kuitenkin. Heti kun he näkisivät minut. Oikeasti.

En minä uskonut riittäväni miehellekään. En halunnut kiintyä häneen, en odottaa hänestä mitään. Mutten halunnut työntää häntä poiskaan. En oikein tiennyt mitä hänestä halusin, mitä yleensä halusin. En tiennyt kuinka paljon olin valmis itsestäni antamaan.

Ilmassa leijuvat kysymysmerkit

Mies vastasi esittämättömään kysymykseen toteamalla, ettei jaksa pyörittää useampaa kuin yhtä naista kerrallaan. Kertoi kirjoittelevansa - tai kirjoitelleensa - muutaman naisen kanssa ja tavanneensa jokusen naisen tavalla tai toisella kuluvana vuonna. Mutta mistään ei ollut tullut mitään mainittavaa.

Pyysin häntä kertomaan kun löytää jotain mainittavaa, että ymmärrän poistua takavasemmalle. Pyyntöni oli vain puoliksi vitsi - olinhan minäkin yksi hänen kuluvana vuonnaan tavalla tai toisella tapaamista naisista. Yksi niistä ei mainittavista...

Mitä sitten?

Erään sunnuntain jälkeisenä maanantaina mietin jaksaako mies olla minusta edelleen kiinnostunut vai riittikö hänelle yksi ilta sohvalla. Rasti seinään ja kohti uusia valloituksia?

Tulin pohdinnoissani siihen tulokseen, että vaikka tämä olisi nyt tässä, ei maailma siihen kaatuisi. Rasti seinään ja kohti uusia valloituksia.

Pohdintojeni lopputuloksesta huolimatta meinasin tukehtua sydämeeni puhelimen piipatessa viestin, jossa mies tiedusteli pikaisen parkkipaikkatapaamisen mahdollisuutta.

Eräänä toisena sunnuntaina

Poika nukahti hyvissä ajoin. Minä odotin. Kärsimättömänä.

Puhelin piippasi. Hän oli alaovella.

Keitin pannullisen teetä. Minulla oli vielä joululahjasuklaita jäljellä. Istuimme vastakkain keittiön pöydän ääressä ja katselimme toisiamme mukiemme takaa. Suklaat sulivat suuhun, pannu tyhjeni.

Sohvalla hän silitti hiuksiani. Minä hengitin hänen tuoksuaan. Enää ei ollut kiire mihinkään. Meillä oli aikaa.

Ongelmanratkontaa

Miehen mielestä oli erittäin epäreilua, etteivät ihmiset, jotka tulivat hyvin juttuun keskenään, saaneet jutskata (ja pussailla) tarpeeksi. Olin asiasta täysin samaa mieltä.

Kuinka voisin nähdä hänet muutenkin kuin vartin verran parkkipaikalla? Minulla ei ollut käytettävissäni lapsenvahtia, enkä halunnut vetää Poikasta mukaan kuvioon. Ja kuitenkin halusin nähdä hänet, minun oli pakko nähdä hänet.

En tarttunut oljenkorteen, tartuin teelehtiin. Jos jo yhdet treffit oli pystytty järjestämään sunnuntaina yhdeksältä, miksei toisetkin?

- Uskallatko tulla teelle, kun olen laittanut Poikasen nukkumaan?

Mies ei pelännyt mitään.

Peikot

Mies pyöri päässäni. Koko ajan. Kieppui. Hurjaa vauhtia. Hän täytti kaiken tilan.

Se oli pelottavaa, huolestuttavaa, hämmentävää.

Pelkäsin, että lopulta se olisin taas minä, joka välittää enemmän. Että hän vain pelaa minulla, kokeilee saisiko taas yhden naisen ihastumaan itseensä. Se ei haittaisi, jos emme sopisikaan toisillemme, jos löytäisimme syyn miksi emme voi sietää toisiamme. Mutta jos hän pomputtaisi ja pelaisi, rikkoisi minut. Tahallaan. Sitä minä pelkäsin.

Mutten voinut olla ihailematta hänen vahvuuttaan, älykkyyttään - sitä, että hän haastoi minut, ei ollut minua alempi. Veto, jota häntä kohtaan tunsin oli niin suuri, että se pelotti minua.

Minä halusin häntä. Hänet.

Ja mietin montaako naista hän pyöritti samaan aikaan.

Teorioita ja käytäntöjä

Jatkoimme parkkipaikkatreffailua. Palelimme pihalla nähdäksemme toisemme edes vilaukselta. Vaihtaaksemme muutaman sanan. Kietoaksemme kätemme hetkeksi toistemme ympärille. Voidakseni nousta varpailleni yltääkseni suudella häntä. Antaaksemme sisältöä kerrostalokyttääjien elämään.

Erään kohtaamisen jälkeen lähetin hänelle viestin, jossa tiedustelisin voisiko hän ystävällisesti käskeä itsensä pois päästäni.

"Heh, en missään nimessä voi. En ennenkuin teet saman itse. Tiedätkö, että oot nokkela, fiksu, sanavalmis, viehättävä ja muutenkin vastenmielinen. TEORIASSA suhun vois vaikka ihastua? Vaarallista."

Minä en ollut ihastunut teoriassa. Olin ihastunut käytännössä. Pahasti.

Naan-leipääni en koskaan saanut, mutta seura oli hyvää

Sovimme lounastreffit. Hän ei ollut töissä ihan lähellä, eikä heidän töistään yleensä lähdetty ulos lounastamaan, mutta hän järjesti asian.

Ruokailtuamme kävelimme päämäärättömästi kaupungin katuja. Kumpikaan ei halunnut erota ihan vielä. Lopulta oli kuitenkin palattava toimiston ovelle.

Suudelma oli liian lyhyt.

Voisiko sua nähdä vaikka ihan pikaisesti?

Voisi. Voisi minua nähdä vaikka ihan pikaisesti. Minua voisi hyvin mielellään nähdä vaikka ihan pikaisesti.

Ja niin Poikanen jäi katsomaan Pikku Kakkosta, kun äiti lähti käymään pihalla, ihan pikaisesti.

Postilaatikoilla minua odotti mies, joka pyysi minut mukaansa parkkipaikalle. Parkkipaikalla oli auto ja auton peräkontissa oli termospullo, jossa oli haudutettua teetä. Teen lisäksi tarjolla oli suklaakonvehteja. Ja niin me joimme parkkipaikalla teetä pahvimukeista ja annoimme sen sulattaa suklaan suihimme.

Mies laittoi perääni tekstiviestin, jossa liikenneturvallisuuden vuoksi pyysi minua ystävällisesti lopettamaan tuollaisen suutelemisen. Minä laitoin ystävälleni tekstiviestin, jossa kerroin olleeni juuri parhailla treffeillä ikinä.

Tavoitteen asettelu

Emme kumpikaan olleet etsimällä etsimässä suhdetta. Erostani oli kulunut vain hetki, hän ei ollut päättömästi rakastuvaa ja suhteeseen syöksyvää tyyppiä. Otimme tavoitteeksemme selvittää miksi emme voi sietää toisiamme. Olimme varmoja onnistumisestamme! Emme varmastikaan voisi tarkemmin ajatellen sietää toisiamme!

...ja sen toteutus

Poikanen jäi katsomaan Pikku Kakkosta, kun minä lähdin treffeille parkkipaikalle.

Hän odotti minua. Hymyili kaunista hymyään. Oli kulunut melkein viikko edellisestä tapaamisestamme. Hän kaivoi taskustaan kultaisena kimaltelevan purkin ja ojensi sen minulle. Teetähän hän oli tullut tuomaan.

Juttelimme niitä näitä. Hypähtelin, etten palelisi - tammikuinen ilta ei ollut liian lämmin. Vilkuilimme toisiamme. Minuutit kuluivat. Kohta pitäisi palata sisälle. Piti alkaa tehdä lähtöä. Tiesin, että suutelisimme pian. Pelkäsin, ettemme.

Katsoimme toisiamme. Hän veti minut lähemmäs ja suuteli minua kevyesti, varovasti. Kuroin kiinni välin vartaloidemme välillä, nostin käteni varovasti, kevyesti hänen ympärilleen ja vastasin suudelmaan.

Taivaalliset asiat ovat usein maallisia.

Suunnitelma...

Minä en juo kahvia, minä juon teetä. Mikä voi olla sen parempaa kuin mukillinen haudutettua teetä höystettynä palalla suklaata, jonka lämmin tee sulattaa? Kenties suuteleminen miellyttävän miehen kanssa?

Fiksaationi teehen oli käynyt ilmi jo ensimmäisillä treffeillä ja kun suutelemisesta oli sähköpostissa heitetty riittävästi :P -hymiöön päättyviä lausahduksia, tarttui mies oljenkorren sijaan teelehteen - hänellä oli Kiinan reissulta enemmän kuin tarpeeksi irtoteetä, sitä riittäisi minullekin. Asuimme lähekkäin, hän voisi ohi kulkiessaan tuoda minulle purkillisen teetä. Sanoin voivani tulla parkkipaikalle vastaan hänen kulkiessaan ohi, enhän minä voinut teestä kieltäytyä.

Unikuvia

Poikaseni palasi kotiin, eikä siitä kuinka ja milloin kolmannen tapaamisen voisi järjestää ollut tietoa.

Sähköpostissa hän kertoi nähneensä minusta unta. Unessa hän tunsi minut jo. Unessa sanoin, ettei meillä taida olla mitään yhteistä. Hän suuteli minua oikealle poskelle. Olin hämmentynyt ja pettynyt.

Ehdotin, että kohtalon uhmaamiseksi hän voisi tuon tilanteen tullessa eteen valvemaailmassa suudellakin minua vasemmalle poskelle. Hän ilmoitti, ettei ole juuri nyt erityisen kiinnostunut poskieni suutelemisesta, vaan jostain ihan muusta.

Erään lauantain jälkeisenä sunnuntaina

~ Tuli mieleeni, että voitaisko nähdä toistekin. Vaikka tänään. Ei mulla ole kiire, vaan hirmuinen kiire. ~

Suunnilleen niin se meni. Sähköposti, jonka hän lähetti seuraavana päivänä.

Minulla oli jo treffit sille päivälle - tuoreen yksinhuoltajan on otettava kaikki irti vapaista viikonlopuista. Pääni raksutti ja naksutti kuinka saisin mahdutettu päivääni vielä toisenkin tapamisen. Aikani pähkäiltyäni tiedustelin olisiko liian kummallinen aika nähdä illalla yhdeksältä. Ei ollut.

Elokuva kesti kolme hyvin pitkää tuntia. Lopputekstit olivat pelastus. Deitilläni oli onneksi kiire hakemaan poikaansa lapsenvahdilta, eikä minun tarvinnut kieltäytyä tuokiosta kahvikupposen ääressä. Sain kyydin kotiin, join lasillisen vettä ja juoksin bussipysäkille.

Tällä kertaa mies oli ehtinyt paikalle ennen minua.

Tapaamista edeltäneet tunnit olivat vieneet ikuisuuden, aika jonka vietimme yhdessä kesti muutamia nanosekuntteja.

Inbox (1)

Hyvästeistä oli kulunut tunti, kun postilaatikkoni kolisi. Sain palautetta. Olin kuulemma tehnyt vaikutuksen. Pallo jatkon suhteen olisi minulla.

Loistin. Sädehdin. Päässäni asustelevat pikkumiehet heittelivät innoissaan uutta punaista rantapalloaan.

Vastauksessani totesin vaikutuksen olleen molemminpuolinen.

Eräänä lauantaina kello kolme

- Meillä on varmaankin tapaaminen?
Hänen äänensä hymyili ja minun päässäni laulettiin moniäänisesti KYLLÄ!

Hän teki heti vaikutuksen. Hän oli silmissäni miellyttävä - hymyilevät kasvot, tummat hiukset, miehen vartalo. Eivätkä sanotut sanat pilanneet ulkokuorta - sivistynyt mies, jolla oli selvästikin mielipiteitä ja ajatuksia, vieläpä samansuuntaisia kuin omani.

Kolme tuntia kului huomaamatta ja oli aika sanoa hei hei. Tiemme erosivat liikennevaloissa, jotka olivat minulle punaiset. Katsoin hänen peräänsä ja olisin halunnut nähdä hänet uudestaan heti, samantien, välittömästi. Miksi erosimme edes?

Epilogi

Se oli viimeinen yömme yhdessä. Yö, jota ei pitänyt tulla.

Katsoin nukkuvaa miestä, jonka käsi oli ympärilläni. Hän oli kaunis ja minun oli hyvä olla.