~ Tuli mieleeni, että voitaisko nähdä toistekin. Vaikka tänään. Ei mulla ole kiire, vaan hirmuinen kiire. ~
Suunnilleen niin se meni. Sähköposti, jonka hän lähetti seuraavana päivänä.
Minulla oli jo treffit sille päivälle - tuoreen yksinhuoltajan on otettava kaikki irti vapaista viikonlopuista. Pääni raksutti ja naksutti kuinka saisin mahdutettu päivääni vielä toisenkin tapamisen. Aikani pähkäiltyäni tiedustelin olisiko liian kummallinen aika nähdä illalla yhdeksältä. Ei ollut.
Elokuva kesti kolme hyvin pitkää tuntia. Lopputekstit olivat pelastus. Deitilläni oli onneksi kiire hakemaan poikaansa lapsenvahdilta, eikä minun tarvinnut kieltäytyä tuokiosta kahvikupposen ääressä. Sain kyydin kotiin, join lasillisen vettä ja juoksin bussipysäkille.
Tällä kertaa mies oli ehtinyt paikalle ennen minua.
Tapaamista edeltäneet tunnit olivat vieneet ikuisuuden, aika jonka vietimme yhdessä kesti muutamia nanosekuntteja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti