Poikanen jäi katsomaan Pikku Kakkosta, kun minä lähdin treffeille parkkipaikalle.
Hän odotti minua. Hymyili kaunista hymyään. Oli kulunut melkein viikko edellisestä tapaamisestamme. Hän kaivoi taskustaan kultaisena kimaltelevan purkin ja ojensi sen minulle. Teetähän hän oli tullut tuomaan.
Juttelimme niitä näitä. Hypähtelin, etten palelisi - tammikuinen ilta ei ollut liian lämmin. Vilkuilimme toisiamme. Minuutit kuluivat. Kohta pitäisi palata sisälle. Piti alkaa tehdä lähtöä. Tiesin, että suutelisimme pian. Pelkäsin, ettemme.
Katsoimme toisiamme. Hän veti minut lähemmäs ja suuteli minua kevyesti, varovasti. Kuroin kiinni välin vartaloidemme välillä, nostin käteni varovasti, kevyesti hänen ympärilleen ja vastasin suudelmaan.
Taivaalliset asiat ovat usein maallisia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti