Ensimmäisen blogini kirjoitin itselleni ja myös jonkinlaiseksi vertaistueksi niille, jotka elivät samankaltaista tarinaa. Voin olla väärässä kun kuvittelen, että tätä toista tarinaa ei kovinkaan moni muu ole elänyt.
Minä voisin vielä kertoa miltä tuntui, kun ei ollut sanaa hänelle, jota suri. Voisin kertoa miltä tuntui sovittaa mustaa mekkoa ja miettiä olisinko siinä hänen silmissään kaunis. Voisin kertoa miltä tuntui kuulla, että hän oli puhunut minusta aina pelkkää hyvää, että olin ollut Sankarin silmissä fiksu, älykäs, todella kaunis, suomalaiseksi täydellinen. Voisin kertoa miltä tuntui kerta toisensa jälkeen tyhjentää pää lyömällä ja potkimalla kuvitteellisia vastustajia. Voisin kertoa miltä tuntui herätä painajaisesta vain huomatakseen todellisuuden olevan painajaista pahempi.
Voisin kertoa miltä tuntui olla rakastunut kuolleeseen mieheen.
Mutta en mene sinne.
Minä halusin kertoa tarinan kahdesta ihmisestä, jotka joivat mielellään teetä yhdessä. Se tarina on nyt kerrottu. On pisteen aika.
Kirjoitin tämän itselleni selkeytykseksi ja muistoksi. Mutta sitäkin enemmän minä kirjoitin tämän Sankarille. Tämä on minun rakkauskirjeeni. Nämä ovat ne sanat, joita en koskaan sanonut ääneen. En ehtinyt sanoa. Nyt sanon:
S, minä olisin halunnut rakastaa sinua. Olen sanonut itselleni lukuisia kertoja, ettei siitä mitään olisi tullut, ei meistä mitään olisi tullut. Etten menettänyt mitään. Mutta ei tuon hokeminen muuta sitä, että minä olisin halunnut rakastaa sinua. Minä olisin halunnut olla kanssasi. Minä olisin halunnut sinut. Minä menetin sinut. Menetin mahdollisuuden.
Aina ei saa kaikkea mitä haluaa. Ei edes joka kerta. Minä en saanut kaikkea, mutta sain paljon. Minä sain tarinan. Ja minä sain yön, jonka vuoksi kannatti kaatua suohon. Pudota. Kiitos niistä, kultaseni. Kiitos.
Jää hyvästi.
x
9.6.2010
Rastit seinässä
Sankarin kuoleman jälkeen olen kirjoittanut hänelle 16 sähköpostin verran kuulumia ja kulumia.
Käynyt treffeillä viiden miehen kanssa, joista suudellut yhtä.
Lopettanut deittailun.
Harrastanut seksiä kolmen miehen kanssa.
( - Nähdäänkö me vielä?
- Ehkä joskus taksitolpalla, vastasin ja vedin oven kiinni.)
Tuntenut voimakasta (fyysistä) vetoa yhtä miestä kohtaan. Torjunut melko monta.
Turhautunut.
Elänyt Sunnuntain uudelleen kymmeniä kertoja.
Ajatellut Sankaria joka helvetin päivä. Monta kertaa. Usein. En koko aikaa, en enää.
Tehnyt hoitotestamentin.
Varannut aina seuraavat lennot jonnekin toisaalle heti kotiin palattuani. Miettinyt vakavasti muuttoa kauas pois kahteen otteeseen.
Juossut itseäni pakoon. Ollut liian hidas. Tai nopea.
Itkenyt hysteerisesti. Purrut hammasta.
Ajatellut, että vahvat pärjäävät.
Kuvitellut olevani jo ihan kunnossa.
Miettinyt asioita, jotka eivät tapa, mutta vahvistavat. Kyseenalaistanut vahvistumisen järkevyyden.
Katsonut itseäni silmiin ja miettinyt mikä olen naisiani.
Väsynyt vahvuuteeni.
Tullut siihen tulokseen, ettei Rakkaus ole mun juttu. Ei ainakaan tässä elämässä. Ehkä seuraavassa. Tai sitä seuraavassa. Hyvällä tuurilla.
Toivonut, että joskus joku vielä odottaisi minua jossakin.
Vihannut elämääni ja itseäni. Kironnut syntymäni. Kaivannut kuolemaa.
Sanonut - ja todella tarkoittanut sitä - että eläisin kaiken uudelleen, jos saisin palata myös Sunnuntaihin.
Kiittänyt kaikesta minkä olen saanut.
Ollut onnellinen siitä, että olen minä, enkä kukaan muu.
Juonut teetä. Ja syönyt jokusen palan suklaata.
Käynyt treffeillä viiden miehen kanssa, joista suudellut yhtä.
Lopettanut deittailun.
Harrastanut seksiä kolmen miehen kanssa.
( - Nähdäänkö me vielä?
- Ehkä joskus taksitolpalla, vastasin ja vedin oven kiinni.)
Tuntenut voimakasta (fyysistä) vetoa yhtä miestä kohtaan. Torjunut melko monta.
Turhautunut.
Elänyt Sunnuntain uudelleen kymmeniä kertoja.
Ajatellut Sankaria joka helvetin päivä. Monta kertaa. Usein. En koko aikaa, en enää.
Tehnyt hoitotestamentin.
Varannut aina seuraavat lennot jonnekin toisaalle heti kotiin palattuani. Miettinyt vakavasti muuttoa kauas pois kahteen otteeseen.
Juossut itseäni pakoon. Ollut liian hidas. Tai nopea.
Itkenyt hysteerisesti. Purrut hammasta.
Ajatellut, että vahvat pärjäävät.
Kuvitellut olevani jo ihan kunnossa.
Miettinyt asioita, jotka eivät tapa, mutta vahvistavat. Kyseenalaistanut vahvistumisen järkevyyden.
Katsonut itseäni silmiin ja miettinyt mikä olen naisiani.
Väsynyt vahvuuteeni.
Tullut siihen tulokseen, ettei Rakkaus ole mun juttu. Ei ainakaan tässä elämässä. Ehkä seuraavassa. Tai sitä seuraavassa. Hyvällä tuurilla.
Toivonut, että joskus joku vielä odottaisi minua jossakin.
Vihannut elämääni ja itseäni. Kironnut syntymäni. Kaivannut kuolemaa.
Sanonut - ja todella tarkoittanut sitä - että eläisin kaiken uudelleen, jos saisin palata myös Sunnuntaihin.
Kiittänyt kaikesta minkä olen saanut.
Ollut onnellinen siitä, että olen minä, enkä kukaan muu.
Juonut teetä. Ja syönyt jokusen palan suklaata.
8.6.2010
Joskus mietin rinnakkaistodellisuutta, joka on erilainen
Minä katsoin itseäni ulkopuolelta enkä voinut olla nauramatta tilanteelle: siinä minä pengoin kuolleen miehen vaatekaappia etsien sitä hemmetin vyötä, jota en osannut avata. Lapsilukkoa.
Ei sen niin pitänyt mennä.
Siinä minä istuin Sankarin veljen keittiössä puhumassa ruumiinavauksesta.
Ei sen niin pitänyt mennä.
Minä en käytä mustaa. Minä pukeudun punaiseen ja vihreään, ruskeaankin, mutta en mustaan. Musta ei pue minua.
Ja siinä minä kuitenkin seisoin mustassa mekossa.
Ei sen niin pitänyt mennä.
Meidänhän piti tavata vielä. Vähän myöhemmin, jossakin toisaalla.
Näinkö tämän piti mennä?
Ei sen niin pitänyt mennä.
Siinä minä istuin Sankarin veljen keittiössä puhumassa ruumiinavauksesta.
Ei sen niin pitänyt mennä.
Minä en käytä mustaa. Minä pukeudun punaiseen ja vihreään, ruskeaankin, mutta en mustaan. Musta ei pue minua.
Ja siinä minä kuitenkin seisoin mustassa mekossa.
Ei sen niin pitänyt mennä.
Meidänhän piti tavata vielä. Vähän myöhemmin, jossakin toisaalla.
Näinkö tämän piti mennä?
7.6.2010
Maailmanloppu
Kello oli puoli yhdeksän perjantaiaamuna. Puhelin soi. Vinski.
- Moi.
- Ootko lukenu lehteä?
- Ei mulle tuu.
- Verkkolehteä.
- En.
Mutta olin jo menossa katsomaan mikä oli niin tähdellistä.
- Mä aattelin... Sun pitäis varmaan saada tietää... Sankari on kuollut.
- Mitä?
- Sankari on kuollut.
- Älä viitti. Tuo ei ole hauskaa. Älä viitti!
- No en mä nyt tämmöstä valehtelisi.
Minä näin sen uutisen. Kaikki täsmäsi.
Sankari oli kuollut.
Pimeydessä ei ollut pohjaa eikä laitoja.
- Moi.
- Ootko lukenu lehteä?
- Ei mulle tuu.
- Verkkolehteä.
- En.
Mutta olin jo menossa katsomaan mikä oli niin tähdellistä.
- Mä aattelin... Sun pitäis varmaan saada tietää... Sankari on kuollut.
- Mitä?
- Sankari on kuollut.
- Älä viitti. Tuo ei ole hauskaa. Älä viitti!
- No en mä nyt tämmöstä valehtelisi.
Minä näin sen uutisen. Kaikki täsmäsi.
Sankari oli kuollut.
Pimeydessä ei ollut pohjaa eikä laitoja.
6.6.2010
On oikeasti kiva tehdä sitä minkä osaa parhaiten...
Jatkoin omaa analyysiani:
"Haluaisin edes kerran kokea molemminpuolisen rakastumisen. Haluaisin. En minä sitä välttämättä tarvitse, mutta haluaisin. Se ei riitä, että minuun rakastuttaisiin - sen olisin jo saanut. Se ei riitä, että minä rakastuisin... Haluan molemminpuolisuutta. Muu ei kelpaa. Haluan jotain oikeaa, todellista.
Sunnuntaiyö oli oikeaa ja todellista. Meille annettiin häive siitä mitä voisimme toisillemme olla, mitä voisimme saada.
Huokaus.
Rohkenen esittää nyt yhden toivomuksen:
Sankari, jos sinulla on tunteita minua kohtaan, jos haluaisit olla kanssani, nukkua vieressäni ja ottaa rakkauteni vastaan, kerro se minulle, ole niin hyvä. Sankari, minä haluaisin olla kanssasi, nukkua vieressäsi ja rakastaa sinua, ja haluaisin saada rakkautesi.
Se on minun toivoton toiveeni."
Menin nukkumaan.
"Haluaisin edes kerran kokea molemminpuolisen rakastumisen. Haluaisin. En minä sitä välttämättä tarvitse, mutta haluaisin. Se ei riitä, että minuun rakastuttaisiin - sen olisin jo saanut. Se ei riitä, että minä rakastuisin... Haluan molemminpuolisuutta. Muu ei kelpaa. Haluan jotain oikeaa, todellista.
Sunnuntaiyö oli oikeaa ja todellista. Meille annettiin häive siitä mitä voisimme toisillemme olla, mitä voisimme saada.
Huokaus.
Rohkenen esittää nyt yhden toivomuksen:
Sankari, jos sinulla on tunteita minua kohtaan, jos haluaisit olla kanssani, nukkua vieressäni ja ottaa rakkauteni vastaan, kerro se minulle, ole niin hyvä. Sankari, minä haluaisin olla kanssasi, nukkua vieressäsi ja rakastaa sinua, ja haluaisin saada rakkautesi.
Se on minun toivoton toiveeni."
Menin nukkumaan.
5.6.2010
Ympyrä sulkeutuu
Aloin kirjoittaa:
EPILOGI
Se oli viimeinen yömme yhdessä. Yö, jota ei olisi pitänyt tulla. Katsoin nukkuvaa miestä, jonka käsi oli ympärilläni. Hän oli kaunis ja minun oli hyvä olla.
EPILOGI
Se oli viimeinen yömme yhdessä. Yö, jota ei olisi pitänyt tulla. Katsoin nukkuvaa miestä, jonka käsi oli ympärilläni. Hän oli kaunis ja minun oli hyvä olla.
Keskiviikko
Aina kun havahduin, aina kun pysähdyin oli ensimmäinen ajatukseni Sankari. Aivoihini oli palanut kuva hänestä nukkumassa, kauniina. Oli turha enää kieltää tunteita. Niitä oli. Jatkoin analyysia, kaivelin sisuksiani:
"Nyt. Mitä minä haluan nyt?
Haluan tuntea niin kuin tunsin sunnuntaiyönä. Haluan tuntea sitä läheisyyttä, hellyyttä, kiintymystä. Haluan tuntea sitä avoimesti, osoittaa sen ja haluan ottaa sitä tunnetta vastaan. Haluan olla ihmisen edessä paljas ja alasti. Haluan rakastaa ja olla rakastettu. Sitä minä haluan. Ei ole kyse riittämisestä, ei siitä mitä minä tarvitsen, ei siitä mitä voin saada. Kyse on antamisesta ja vastaanottamisesta. Kyse on halusta rakastaa - tässä on rakkauteni, haluatko sen.
Olen usein sanonut, että voisin rakastaa Sankaria. Nyt sanon: minä haluaisin rakastaa Sankaria. Muutos minussa taisi tapahtua sunnuntaina - aiemmin halusin Sankarista jotain, halusin saada. Nyt haluaisin antaa.
Se mitä ajattelen Sankarista, alkaa olla aikas selvää nyt. Minun tuskin tarvitsee nähdä häntä enää. Kiusaisin vain itseäni. Hänhän ei halua rakkauttani, hän ei tarvitse sitä, se ei tekisi häntä onnelliseksi."
"Nyt. Mitä minä haluan nyt?
Haluan tuntea niin kuin tunsin sunnuntaiyönä. Haluan tuntea sitä läheisyyttä, hellyyttä, kiintymystä. Haluan tuntea sitä avoimesti, osoittaa sen ja haluan ottaa sitä tunnetta vastaan. Haluan olla ihmisen edessä paljas ja alasti. Haluan rakastaa ja olla rakastettu. Sitä minä haluan. Ei ole kyse riittämisestä, ei siitä mitä minä tarvitsen, ei siitä mitä voin saada. Kyse on antamisesta ja vastaanottamisesta. Kyse on halusta rakastaa - tässä on rakkauteni, haluatko sen.
Olen usein sanonut, että voisin rakastaa Sankaria. Nyt sanon: minä haluaisin rakastaa Sankaria. Muutos minussa taisi tapahtua sunnuntaina - aiemmin halusin Sankarista jotain, halusin saada. Nyt haluaisin antaa.
Se mitä ajattelen Sankarista, alkaa olla aikas selvää nyt. Minun tuskin tarvitsee nähdä häntä enää. Kiusaisin vain itseäni. Hänhän ei halua rakkauttani, hän ei tarvitse sitä, se ei tekisi häntä onnelliseksi."
4.6.2010
Kun tekee sitä minkä osaa parhaiten
Olin sanonut miettiväni asiaa ja sen tein:
Totesin olevani sekaisin Sankarista.
Miksi? Koska tuntui niin kovin hyvältä olla lähellä, nukkua yhdessä, koskettaa.
Miksi se tuntui hyvältä? En tiennyt. Koska minulla oli tunteita häntä kohtaan, arvelin.
Mitä voisin tehdä?
a) haudata asian, sopeutua, ottaa käyttöön sijaistoiminnot
b) hyväksyä tunteet, mutta olla tekemättä niille mitään
c) hyväksyä tunteet ja toimia.
Päätin odottaa pari päivää ja antaa myrskyn päässäni rauhoittua. Kun aikaa olisi kulunut ja joitakin palasia loksahtanut päässäni kohdalleen, voisi olla taas aika nähdä Sankari.
Totesin olevani sekaisin Sankarista.
Miksi? Koska tuntui niin kovin hyvältä olla lähellä, nukkua yhdessä, koskettaa.
Miksi se tuntui hyvältä? En tiennyt. Koska minulla oli tunteita häntä kohtaan, arvelin.
Mitä voisin tehdä?
a) haudata asian, sopeutua, ottaa käyttöön sijaistoiminnot
b) hyväksyä tunteet, mutta olla tekemättä niille mitään
c) hyväksyä tunteet ja toimia.
Päätin odottaa pari päivää ja antaa myrskyn päässäni rauhoittua. Kun aikaa olisi kulunut ja joitakin palasia loksahtanut päässäni kohdalleen, voisi olla taas aika nähdä Sankari.
Tiistai
Päässäni pyöri jopa katsoin/valvoin kun nukuit.
Mitä helvettiä olimme tekemässä toisillemme?
Mitä helvettiä olimme tekemässä toisillemme?
3.6.2010
Kaunein koskaan saamani tekstiviesti
"Arvaapa huviksesi mitä teen. Suunnittelen unille menoa ja mietin millaista oli nukkua viimeksi naisseurassa. Kiero nainen, pakotat miettimään! :D Outoa, sillä nukkuessamme olimme kuin pariskunta, kaikessa hyvässä siis. Jopa katsoin/valvoin kun nukuit (koko yönkö?) Niin. Yksinäistä yötä (ainakin täällä) toivotan."
Maanantai
Lähdin ystävän kanssa lounaalle. Kerroin viikonloppuni olleen tapahtumarikas: kerroin Deittikakkosesta ja Vinskin kanssa viettämästäni illasta. Sitten kerroin kenen vierestä aamulla heräsin.
Ystävä kohotti kysyvästi kulmiaan.
- Ei kadututa yhtään, sanoin.
- Ainahan meillä on ollut mukavaa, kun on nähty, mutta eilen oli ... jotenkin erilaista. Parempaa. Mä katoin yöllä kun se nukkui. Ja ... en tiijä. Ehkä meidän ei pitäisi enää nähdä ollenkaan - jos mä nyt vielä näen sen, en minä maha enää mitään. Sitten minä rakastun siihen niin korviani myöten, että...
- Mieti mitä teet, sanoi ystävä.
Ystävä kohotti kysyvästi kulmiaan.
- Ei kadututa yhtään, sanoin.
- Ainahan meillä on ollut mukavaa, kun on nähty, mutta eilen oli ... jotenkin erilaista. Parempaa. Mä katoin yöllä kun se nukkui. Ja ... en tiijä. Ehkä meidän ei pitäisi enää nähdä ollenkaan - jos mä nyt vielä näen sen, en minä maha enää mitään. Sitten minä rakastun siihen niin korviani myöten, että...
- Mieti mitä teet, sanoi ystävä.
Viivy vielä hetki
Harvinaista kyllä, Sankari oli menossa vasta kahdeksaksi töihin. Kello oli soimassa kymmenen yli seitsemän, ei vartin yli viisi niin kuin yleensä. Sankari pomppasi aina vieterin lailla sängystä ylös.
Paitsi silloin. Sinä maanantaina Sankari painoi kellon soidessa torkkua.
- Minä en lähde tästä vielä mihinkään, hän sanoi.
Emme me nukkuneet enää. Emme puhuneetkaan. Olimme vain. Kymmenen minuutin kuluttua kello soi uudelleen ja Sankari nousi. Niin minäkin. Saatoin hänet ovelle.
- Ei meidän kannata päättää mitään, kun ei me kuitenkaan pysytä päätöksissämme, Sankari sanoi.
- Minä huutelen perääsi, kun olen saanut vähän mietittyä. Nähdään vähän myöhemmin.
Halasimme. Silitin Sankarin hiuksia. Vedin oven kiinni miehen perässä ja mietin söisinkö aamupalaa vai menisinkö takaisin nukkumaan.
Paitsi silloin. Sinä maanantaina Sankari painoi kellon soidessa torkkua.
- Minä en lähde tästä vielä mihinkään, hän sanoi.
Emme me nukkuneet enää. Emme puhuneetkaan. Olimme vain. Kymmenen minuutin kuluttua kello soi uudelleen ja Sankari nousi. Niin minäkin. Saatoin hänet ovelle.
- Ei meidän kannata päättää mitään, kun ei me kuitenkaan pysytä päätöksissämme, Sankari sanoi.
- Minä huutelen perääsi, kun olen saanut vähän mietittyä. Nähdään vähän myöhemmin.
Halasimme. Silitin Sankarin hiuksia. Vedin oven kiinni miehen perässä ja mietin söisinkö aamupalaa vai menisinkö takaisin nukkumaan.
2.6.2010
Kun on juuri oikeassa paikassa, juuri oikeaan aikaan. (Kerran elämässä?)
Me olimme hikinen mytty, kuten niin usein ennnenkin.
Hetken ilmassa leijui epävarmuus. Saako toiseen enää koskea? Pitäisikö nyt olla korrekti? Nousta, pukeutua ja pussata poskelle? Sitten Sankari veti minut kainaloonsa ja kietoi kätensä ympärilleni.
Me puhuimme. Me nauroimme. Juttelimme vajaan kahden viikon kuulumiset. Oleminen oli luontevaa.
- Ylpeyttä on ollut liikkeellä, Sankari totesi. Mä kirjoitin sulle viestiä jo perjantaina, mutta sain sitten jätettyä sen lähettämättä.
Kaksi ylpeää, vahvaa, ylianalyyttista vaikeilijaa, tunteetonta paskiaista...
- Huolitko sä miehen nukkumaan viereesi? kysyi Sankari.
- Kyllä mä huolin. Ja nyt sä voit nousta, vetää housut jalkaan ja kutsua Teuvon ulkoa sisälle: "Pääset sä sinne yöksi, tuu vaan!"
Nauroimme Teuvolle.
Minulla oli nälkä. Sankari ei halunnut mitään. Menin keittiöön syömään pari ruisleipää. Palatessani Sankari otti minut taas syliinsä.
- Huolestuttavaa. Mä olin kateellinen sille ruisleivälle. Se oli sun kädessä ja sun suussa, enkä minä.
Hymyilin. Hassu mies.
- Sä olet lumottu nainen. Mihin mä sun kanssa vielä päädyn.
- Pahoille teille.
Emme puhuneet enää. Pidimme vain toisistamme kiinni. Nukahdimme.
Pidimme toisistamme kiinni koko yön. Jos toinen muutti asentoa, toinenkin muutti. Puolin ja toisin. Molemmat pitivät huolen siitä, että kosketus säilyi koko ajan. Kuin maailma olisi loppunut, jos olisimme irrottaneet otteen toisistamme.
Yöllä heräsin. Katsoin nukkuvaa miestä, jonka käsi oli ympärilläni. Hän oli kaunis ja minun oli hyvä olla.
Siinä minun kuuluikin olla.
Hetken ilmassa leijui epävarmuus. Saako toiseen enää koskea? Pitäisikö nyt olla korrekti? Nousta, pukeutua ja pussata poskelle? Sitten Sankari veti minut kainaloonsa ja kietoi kätensä ympärilleni.
Me puhuimme. Me nauroimme. Juttelimme vajaan kahden viikon kuulumiset. Oleminen oli luontevaa.
- Ylpeyttä on ollut liikkeellä, Sankari totesi. Mä kirjoitin sulle viestiä jo perjantaina, mutta sain sitten jätettyä sen lähettämättä.
Kaksi ylpeää, vahvaa, ylianalyyttista vaikeilijaa, tunteetonta paskiaista...
- Huolitko sä miehen nukkumaan viereesi? kysyi Sankari.
- Kyllä mä huolin. Ja nyt sä voit nousta, vetää housut jalkaan ja kutsua Teuvon ulkoa sisälle: "Pääset sä sinne yöksi, tuu vaan!"
Nauroimme Teuvolle.
Minulla oli nälkä. Sankari ei halunnut mitään. Menin keittiöön syömään pari ruisleipää. Palatessani Sankari otti minut taas syliinsä.
- Huolestuttavaa. Mä olin kateellinen sille ruisleivälle. Se oli sun kädessä ja sun suussa, enkä minä.
Hymyilin. Hassu mies.
- Sä olet lumottu nainen. Mihin mä sun kanssa vielä päädyn.
- Pahoille teille.
Emme puhuneet enää. Pidimme vain toisistamme kiinni. Nukahdimme.
Pidimme toisistamme kiinni koko yön. Jos toinen muutti asentoa, toinenkin muutti. Puolin ja toisin. Molemmat pitivät huolen siitä, että kosketus säilyi koko ajan. Kuin maailma olisi loppunut, jos olisimme irrottaneet otteen toisistamme.
Yöllä heräsin. Katsoin nukkuvaa miestä, jonka käsi oli ympärilläni. Hän oli kaunis ja minun oli hyvä olla.
Siinä minun kuuluikin olla.
Vanha koira oppii uusia temppuja
- Nytkö sä raiskaat mut? tiedusteli Sankari.
Ilmassa leijuva rikos ei vaikuttanut pelottavan häntä.
- Nyt.
Vaatekasa lattialla kasvoi kohtuullisen nopealla vauhdilla. Kunnes:
- Et oo tosissasi... Pitikö sulla sitten just tämä vyö laittaa? Nyt kyllä näytät mulle miten se toimii.
Sankari näytti. Ymmärryksen valo syttyi pienessä päässäni ja niin minä sain - vaikken olekaan hyvä teknisten vempainten enkä lapsilukkojen kanssa - lopultakin sen hemmetin vyön auki. Ihan itse. Ensimmäistä kertaa.
Ilmassa leijuva rikos ei vaikuttanut pelottavan häntä.
- Nyt.
Vaatekasa lattialla kasvoi kohtuullisen nopealla vauhdilla. Kunnes:
- Et oo tosissasi... Pitikö sulla sitten just tämä vyö laittaa? Nyt kyllä näytät mulle miten se toimii.
Sankari näytti. Ymmärryksen valo syttyi pienessä päässäni ja niin minä sain - vaikken olekaan hyvä teknisten vempainten enkä lapsilukkojen kanssa - lopultakin sen hemmetin vyön auki. Ihan itse. Ensimmäistä kertaa.
1.6.2010
Nyt
Sankari sanoi kerran, etten ole todellinen. Että olen kuin hahmo kirjasta tai elokuvasta. Kirjoittaessani tätä tarinaa en voi olla ajattelematta, että mies saattoi olla oikeassa - ehkä olenkin vain mielikuvitusolento. Kaikki tuntuu nyt niin epätodelliselle, sadunomaiselle - olenko minä oikeasti joskus ollut tuo ihminen, elänyt sen mistä nyt kirjoitan?
Minulla on konkreettisia todisteita, muutakin kuin sähköisiä sanoja: minulla on kimalteleva teepaketti, lompakossani on pala paperia ja jos käännän nyt hieman päätäni, näen sammaleenvihreän neuleen, joka on minulle liian iso.
Silti minun on joskus vaikea uskoa.
Minulla on konkreettisia todisteita, muutakin kuin sähköisiä sanoja: minulla on kimalteleva teepaketti, lompakossani on pala paperia ja jos käännän nyt hieman päätäni, näen sammaleenvihreän neuleen, joka on minulle liian iso.
Silti minun on joskus vaikea uskoa.
Kutsu
Heräsin. Peikko istui sänkyni laidalla.
- Ajattele, ajattele miltä Sankari tuoksuu. Ajattele hänen hiuksiaan. Varpaitaan. Ääntään. Sinä haluat hänet. Sinä haluat hänet tänne. Sinä haluat hänet nyt.
- Mene pois.
Mutta ei sanoissani ollut enää pontta. Pikkupeikkoni oli oikeassa, minä halusin hänet. Silloin. Nyt. Heti.
"Tuletko?"
":D"
- Ajattele, ajattele miltä Sankari tuoksuu. Ajattele hänen hiuksiaan. Varpaitaan. Ääntään. Sinä haluat hänet. Sinä haluat hänet tänne. Sinä haluat hänet nyt.
- Mene pois.
Mutta ei sanoissani ollut enää pontta. Pikkupeikkoni oli oikeassa, minä halusin hänet. Silloin. Nyt. Heti.
"Tuletko?"
":D"
Minä ja mun peikot (12 päivää eron jälkeen)
Päädyimme Vinskin kanssa pubikierrokselle ja oloni oli seuraavana aamuna lievän sunnuntainen.
Oli sunnuntai.
Kaksi edellistä päivää, ja monet niitä edeltäneet, pyörivät päässäni sekavana massana. Ja sieltä ajatusten kasasta kömpi esille pikku peikko. Se kohensi housujaan ja kiipesi sulavasti olkapäälleni istumaan.
- Ajattele, ajattele miltä tuntuisi koskea Sankaria. Ajattele, miltä tuntuisi suudella sitä miestä. Miltä tuntuisi vetää hänet itseäsi vasten. Ajattele, miltä tuntuisi, kun hänen hikensä tippuisi selällesi. Kun hän painaisi kätesi patjaan, ristisi sormensa sinun sormiisi...
- MENE POIS! Mene pois tai minä heitän sinut menemään.
Peikko pyyhkäisi hiussuortuvan korvansa taakse ja oli hiljaa, mutta ei lähtenyt mihinkään. Sanoin meneväni päiväunille ja pyysin häntä poistumaan sillä välin.
Oli sunnuntai.
Kaksi edellistä päivää, ja monet niitä edeltäneet, pyörivät päässäni sekavana massana. Ja sieltä ajatusten kasasta kömpi esille pikku peikko. Se kohensi housujaan ja kiipesi sulavasti olkapäälleni istumaan.
- Ajattele, ajattele miltä tuntuisi koskea Sankaria. Ajattele, miltä tuntuisi suudella sitä miestä. Miltä tuntuisi vetää hänet itseäsi vasten. Ajattele, miltä tuntuisi, kun hänen hikensä tippuisi selällesi. Kun hän painaisi kätesi patjaan, ristisi sormensa sinun sormiisi...
- MENE POIS! Mene pois tai minä heitän sinut menemään.
Peikko pyyhkäisi hiussuortuvan korvansa taakse ja oli hiljaa, mutta ei lähtenyt mihinkään. Sanoin meneväni päiväunille ja pyysin häntä poistumaan sillä välin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
