Rastit seinässä

Sankarin kuoleman jälkeen olen kirjoittanut hänelle 16 sähköpostin verran kuulumia ja kulumia.

Käynyt treffeillä viiden miehen kanssa, joista suudellut yhtä.

Lopettanut deittailun.

Harrastanut seksiä kolmen miehen kanssa.
( - Nähdäänkö me vielä?
- Ehkä joskus taksitolpalla, vastasin ja vedin oven kiinni.)

Tuntenut voimakasta (fyysistä) vetoa yhtä miestä kohtaan. Torjunut melko monta.

Turhautunut.

Elänyt Sunnuntain uudelleen kymmeniä kertoja.

Ajatellut Sankaria joka helvetin päivä. Monta kertaa. Usein. En koko aikaa, en enää.

Tehnyt hoitotestamentin.

Varannut aina seuraavat lennot jonnekin toisaalle heti kotiin palattuani. Miettinyt vakavasti muuttoa kauas pois kahteen otteeseen.

Juossut itseäni pakoon. Ollut liian hidas. Tai nopea.

Itkenyt hysteerisesti. Purrut hammasta.

Ajatellut, että vahvat pärjäävät.

Kuvitellut olevani jo ihan kunnossa.

Miettinyt asioita, jotka eivät tapa, mutta vahvistavat. Kyseenalaistanut vahvistumisen järkevyyden.

Katsonut itseäni silmiin ja miettinyt mikä olen naisiani.

Väsynyt vahvuuteeni.

Tullut siihen tulokseen, ettei Rakkaus ole mun juttu. Ei ainakaan tässä elämässä. Ehkä seuraavassa. Tai sitä seuraavassa. Hyvällä tuurilla.

Toivonut, että joskus joku vielä odottaisi minua jossakin.

Vihannut elämääni ja itseäni. Kironnut syntymäni. Kaivannut kuolemaa.

Sanonut - ja todella tarkoittanut sitä - että eläisin kaiken uudelleen, jos saisin palata myös Sunnuntaihin.

Kiittänyt kaikesta minkä olen saanut.

Ollut onnellinen siitä, että olen minä, enkä kukaan muu.

Juonut teetä. Ja syönyt jokusen palan suklaata.