Viivy vielä hetki

Harvinaista kyllä, Sankari oli menossa vasta kahdeksaksi töihin. Kello oli soimassa kymmenen yli seitsemän, ei vartin yli viisi niin kuin yleensä. Sankari pomppasi aina vieterin lailla sängystä ylös.

Paitsi silloin. Sinä maanantaina Sankari painoi kellon soidessa torkkua.

- Minä en lähde tästä vielä mihinkään, hän sanoi.

Emme me nukkuneet enää. Emme puhuneetkaan. Olimme vain. Kymmenen minuutin kuluttua kello soi uudelleen ja Sankari nousi. Niin minäkin. Saatoin hänet ovelle.

- Ei meidän kannata päättää mitään, kun ei me kuitenkaan pysytä päätöksissämme, Sankari sanoi.
- Minä huutelen perääsi, kun olen saanut vähän mietittyä. Nähdään vähän myöhemmin.

Halasimme. Silitin Sankarin hiuksia. Vedin oven kiinni miehen perässä ja mietin söisinkö aamupalaa vai menisinkö takaisin nukkumaan.