Eikä se kahvila ollut lopulta edes auki

Sankari meni hakemaan sisältä avainta. Minä jäin ulos odottamaan. Sankari palasi pian ja hänen perässään seurasi Veli.

- Rara, Veli, Veli, Rara.
- Hei! sanoi Veli.
- Terve.

Hetken päästä minua tuijotti ovella neljä pientä silmää.

- Kuka tuo on? kuiskutti tyttö isälleen.
- Kysy itse.
- Kuka sä oot?

Olen tottunut siihen, että olen lapsille Poikasen Äiti ja minun piti hetki ajatella kuka tässä tilanteessa oikeastaan olen.

- Rara.
- Sulla on nätit vaatteet.
- Kiitos.
- Tytöillä on hyvä maku, kuiskasi Sankari vierestä.

Minua hymyilytti. Tilanne oli kokonaisuudessaan absurdi, mutta tuntui omalla tavallaan mukavalle, että Sankari esitteli minut veljelleen.