Kun kiireisimmät asiat oli hoidettu alta pois, lähdimme ulos. Päädyimme samaan ravintolaan, jossa olimme käyneet lounaalla joskus silloin kun oli vielä talvi ja kylmä. Nyt olimme molemmat lyhythihaisissa paidoissa, ilman sukkia.
- Yhteen vai erikseen? kysyi tarjoilija tuodessaan laskun pöytään.
- Yhteen, sanoi Sankari.
- Erikseen, sanoin minä samaan aikaan.
Jos mies haluaa tarjota esimerkiksi ensimmäisillä treffeillä ja onnistuu tekemään sen hienovaraisesti tekemättä asiasta suurempaa numeroa, on asia puolestani OK. Olen kuitenkin aina varautunut maksamaan omat kuluni enkä ikinä edellytä tai odota miehen tarjoavan minulle. Minä en ole elätti.
Sankari ei ollut niitä miehiä, jotka haluavat aina maksaa kaiken. Oli hän joskus minulle tarjonnut aterian ja maksanut teeni, mutta pääsääntöisesti kustansin itse omat kuluni kun joskus harvoin jonnekin menimme. Tuona päivänä en halunnut Sankarin maksavan ruokaani. En vain halunnut. Kai halusin korostaa erillisyyttämme - me emme ole pari, sinun ei tarvitse minua hyysätä, minä maksan itse oman ruokani.
Jatkoimme matkaamme torille.
- Mä ostan sulle jäätelön. Anna mun päteä edes sen verran.
Annoin hänen päteä sen verran. Kai me jäätelön verran olimme kiinni toisissamme.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti