Oli mitä oli, sitä jatkettiin. Totta puhuakseni minä olin enimmäkseen tyytyväinen - Sankari nukkui minun vieressäni ja niin oli hyvä, ihan sama mitä hän muuten puuhasi, tunsi tai ajatteli.
Aika kului ja tuli päivä, jona puhelimeni piippasi:
"Jos meinaat nähdä mua ennen lähtöä, se olisi tänään. Huomenna ei enää ehdi."
Olin miettinyt kuinka Sankarin kolmen viikon poissaolo juttuumme vaikuttaisi. Olisiko se luonteva hetki lopettaa koko homma? Mietin myös kuinka osaisin olla kolme viikkoa ilman hänen läheisyyttään, kuinka osaisin nukkua yksin.
Lähtöään edeltävänä aamuna tuijottelimme toisiamme ovella:
- Yritä olla räjähtämättä kappaleiksi, sanoin.
- Pidä itsesi hengissä, vastasi Sankari.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti