Diipadaa, läpälässynlää, diipadaa, ei hötkyillä.
Niin paljon kuin nautinkin siitä, että olin kohdannut miehen, joka oli verbaalisesti tasollani, oli se (molemmin puolinen) sanojen taakse piiloutuminen myös uskomattoman turhauttavaa. Sain vastauksen, joka oli, kun tarkasti katsotaan, hieno, mutta kovin tyhjä.
Minä halusin joko tutustua ihmiseen oikeasti (eikä se onnistunut valitsemallamme tiellä) tai antaa olla. Minä halusin tietää haluaako Sankari tutustua minuun vai halusiko hän minut vain lämmittämän sänkyään sillä välin kun hän etsi jotain suurempaa ja parempaa. Kai kahden kuukauden jälkeen sen verran voi tietää?
Minua turhautti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti