Tuli mieheltä tien päältäkin tekstiviesti silloin ja toinen tällöin. Olin hänen suuntaansa ihastuttavan asiallisen rento, vaikka oman huoneeni suojissa olinkin myynyt maani, kaikki kaksi hehtaaria. Olin päättänyt, ettei tästä mitään tule. Jälkiviisaana, tuota Raraa hieman tietäväisempänä versiona, voisin väittää, että yritin epätoivoisesti suojella itseäni enemmältä kivulta. Olinhan hakannut aikaisemmin päätäni seinään ihan tarpeeksi, kuollut jo kertaalleen.
Ja vaikka olin heittänyt lapaset jokeen (ja harkinnut hyppääväni itse perässä - enhän ollut koskaan kokeillut avantouintia (ah, tänään meillä on selvästikin Huonon Huumorin Päivä!)), osa minusta halusi ihan hirveän kovasti, tuskallisen paljon, että mies taas sanoisi minun hymyilyttävän häntä. Että hän tulisi ja olisi ja puhuisi minulle ja suutelisi minua.
Totta puhuen, jos tämän yhden kerran ihan rehellisiä ollaan, minä halusin sitä miestä. Halusin aivan hirveästi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti