Sankarin sylissä oli hyvä olla. Hurjan hyvä. Minä olisin voinut (kunpa olisin voinut) jäädä siihen, pysyä siinä. Olla vain ja hengittää häntä.
Ja minua pelotti lähteä rakentamaan mitään, sillä pelkäsin sitä, että se loppuu. Pelkäsin väistämättömiä ristiriitoja, huonoja puolia ja sitä, että Sankari kyllästyy minuun. Pelkäsin, etten taaskaan riittäisi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti