Sankari kysyi nukuskeltaisiinko taas. Minä vastasin myöntävästi.
Mies saapui paikalle kahden olusen kanssa, minulle hän oli huomaavaisena sankarina ostanut siiderin. Hän istui keittiön pöydän ääreen ja avasi oluen. Minä seisoin varpaillani (pieni on kaunista, mutta pienehköt eivät aina yllä joka paikkaan) ja mietin mikä juttu tämä nyt sitten taas oli - päätöstilaisuus ilman ennakkovaroitusta?
Sankari hörppäsi oluttaan. Hänellä oli kuulemma mielessään joku ajatus. Odotin. Ajatus ei tullut ulos. Sen sijaan mies kertoi minulle mustasta pässistä, joka kiusasi häntä päiväkotimatkalla. Minä kuuntelin tarinaa ja mieleni teki sanoa Sankarille, että hän on hauska. Minua nimittäin hymyilytti, kun katsoin häntä.
Ennen nukuskelemista Sankari silitteli minua. Makasimme vastakkain, ihan lähekkäin, mutta riittävän kaukana katsoaksemme toisiamme silmiin.
Minulla oli mielessäni ajatus. Ajatus siitä, että tältäkö tuntuu rakastua. Ja sillä ajatuksella oli kaverikin. Ajatus siitä, että se mies, joka silitti korvaani tuntui erittäin oikealle.
Mutta en minä sanonut sitä ajatusta ääneen. Kaverinkin piilotin komeroon ja käskin olla ihan hiljaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti