Aamulla Sankari piti minusta kiinni.
Katsoimme toisiamme ja mietimme mitä nyt. Kumpikaan ei tiennyt mitä tehdä, mille alkaa, mikä olisi järkevää, mikä olisi tunteellista.
Tiedän kyllä, että tarina alkaa kiertää kehää ja toistaa itseään, mutta - kuinka ollakaan - päätimme jatkaa analyysia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä tässä nyt oikeesti pitää kohta jo selvitä että tuleeko onnellista loppua vai miten käy! :D Kirjoitustekniikka toimi hyvin kun luin vanhan blogisi kerralla, mutta tätä lueskelen samalla kun kirjoitat ja eteneminen tuntuu kauhean hitaalta..
VastaaPoistaSe, että eteneminen tuntuu kauhean hitaalta voinee jotenkin liittyä siihen, että eteneminen oli kauhean hidasta. :D
VastaaPoistaNyt en muista kenen ajatusta lainaan, mutta idea oli, että onnellinen loppu vaatii (vain) sen, että ymmärtää lopettaa tarinan oikeassa kohdassa.
Nuo molemmat ajatukset olivat minunkin mielessäni kun kommenttiani kirjoittelin, mutta jotenkin tällaisiin tarinantuntuisiin sitä vaan kaipaa aina jotain päätöstä. :D
VastaaPoistaKoska olen lukenut tarinan loppuun (jos näin voidaan sanoa), voin juhlallisen virallisesti luvata, että jonkinlainen päätös on tulossa. Mutta sitä pitää pohjustaa parilla käänteellä. Ja sitten pitää vielä päättää mihin kohtaan kirjoitan viimeisen pisteen.
VastaaPoista