Odotin Sankaria saapuvaksi, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. En tiennyt mitä meillä oikeastaan oli agendalla. En tiennyt mitä halusin sanoa vai halusinko sanoa mitään. En oikeastaan edes tiennyt miksi Sankari halusi nähdä silmäni. Puhuisimmeko hetken säästä, jonka jälkeen pussaisin häntä poskelle - niin kuin siinä unessa kerran kauan sitten? Vai roikkuisinko Sankarin lahkeessa?
Minä toivoin ja minä pelkäsin. Eikä mikään vaihtoehto tuntunut täysin oikealle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti