- Oletko vihainen?
- En.
- Oletko ilkeä, ilkeällä päällä?
- En.
- Oletko kyyninen, ironinen?
- Sitä varmasti olen.
Ennen Sankarin saapumista ovelleni en ollut tiennyt kuinka käyttäytyisin hänet nähdessäni. Kun hän sitten seisoi siinä, huomasin olevani, kummemmin yrittämättä, hyvin itsevarma. Minulla oli vahva ja varma olo, luotin itseeni ja omaan arvooni. Tiesin pärjääväni tapahtui mitä tahansa. Siinä hetkessä ja tilanteessa, ja kaikissa muissakin.
- Oliko tämä nyt sitten tässä? kysyi Sankari.
Ja minä tiesin, ettei se ollut siinä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tätä on tosi jännä lukea!
VastaaPoistaJuuri tänään keräsin itsestäni sen, että tämä mun tapaus ei oikeasti tykkää musta tarpeeksi. Tai oikeastaan toiselta kantilta ajateltuna - hän ei saa mua tuntemaan itseäni riittävän kauniiksi, upeaksi, ihanaksi naiseksi.
Joku muu tekee sen minulle viiden tunnin tuttavuuden jälkeen, tämä tapaus ei onnistuu siinä kahdessa kuukaudessa.
Sinänsä sama tykkääkö hän musta tarpeeksi vai onko syynä jokin muu - minä ansaitsen ja haluan tuntea itseni tykätyksi.
Ja minä aion sen hänellä sanoa ... siis jos enää tulee tilaisuutta sanoa yhtään mitään.
Kata
Juuri samoja ajatuksia itsekin pyörittelin.
VastaaPoistaOnko vika siinä, että toinen ei tunne tarpeeksi vai siinä, että itse kokee, ettei toinen tunne tarpeeksi... En taida vieläkään tietää. Ehkä se on sitä, ettei olla teinejä enää - kun itse kullakin on Historia ja Menneisyys on kaikki paljon vaikeampaa. Tai ainakin kaikesta on helppo tehdä vaikeaa.
Toivotan sinulle Kata onnea ja menestystä tulevaan keskusteluun. Ja toivon sinun löytävän sen tunteen, että olet kaunis, upea ja ihana nainen. :)