Oli aika käyttää turhauman hetkellä varatut lentoliput. Perillä odotti ystävä, jonka sohvalle majoituin muutamaksi päiväksi. Puhuin hänelle Sankarista. Mietin mitä oikein olemme vai olemmeko mitään, mitä meistä on tulossa vai onko mitään. Pohdin onko ollaan vaan ja katellaan -asetelmasta edes mahdollista edetä muualle kuin näkemättömyyteen. Enää. Kerroin nauttivani Sankarin seurasta, mutta olevani toisaalta myös väsynyt ja turhautunut tilanteeseen. Kerroin kaipaavani jonkinlaista vahvistusta sille, että minulla oli jotakin merkitystä Sankarille.
Ystävä kuunteli kärsivällisesti, mutta ei sanonut mitä minun pitäisi tehdä.
Puhuminen kuitenkin laittoi päätäni järjestykseen ja sanallista kehää kiertäessäni aloin päätyä siihen tulokseen, että tilannetta olisi jotenkin selkiytettävä. Vaikka sitten niin, että lopettaisimme toistemme ympärillä pyörimisen.
Päätin ottaa tilanteen puheeksi päästyäni takaisin kotimaahan. Joskus sitten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti