Rehellisesti sanottuna minulla alkoivat mennä miehet sekaisin. Aloin olla väsynyt tilanteeseen kokonaisuudessaan; sankaritarinan lisäksi pari muutakin piikkiä pisteli kipeästi ja olisin mieluiten ryöminyt sängyn alle maailmaa piiloon.
Ystävä luki surkeuteni riveiltä ja rivien välistä ja kutsui kylään. Mietin hetken. Sitten täytin loma-anomuksen, pakkasin matkalaukun, otin pojan kainaloon ja matkustin kellon ympäri kauas pois [sivuhuomautuksena todettakoon, että kun on selvinnyt kahdentoista tunnin matkasta leikki-ikäisen kanssa, selviää mistä tahansa].
Perillä istuin keittiön pöydän ääressä ja itkin. Itseäni ja elämääni. Siitä tuli parempi olo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti