Sankarin mielestä meidän oli mentävä joko täysillä eteen tai täysillä taakse. Sankarilla oli "jopa tunteita" minua kohtaan (verrattuna siis Valtavien Tunteiden Naisen jälkeiseen tunteettomuuten). Hän ei kuitenkaan tiennyt mitä minusta "pitäisi ajatella."
Minun mielestäni minusta ei pitänyt ajatella mitään. Ja mitä olivat ne jopa tunteet? Olivatko ne riittäviä?
Sankarin jahkailu ärsytti minua, vaikka en tainnut itse olla paljon kummempi. Ei minullakaan ollut selkeää käsitystä mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Eniten minua mietitytti oliko yleensäkään enää mahdollista edetä tunnetasolla, kun jarruilla oli seisottu jo niin kauan. Enkä minä myöskään ollut varma Sankarin minuun kohdistuvista tunteista. En halunnut olla kenellekään joku johon tyydytään, joku jonka kanssa ollaan paremman puutteessa. Olinko Sankarille periaatteessa riittävän hyvä, paremman puutteessa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti