Ympäristönvaihdos teki tehtävänsä. Huomasin kaipaavani Sankaria.
Aloin hahmottaa mitä halusin. En halunnut treffailla, en halunnut lisää kokemuksia. Sankarin minä halusin. Halusin tietää mikä mies hän on. Halusin onnellisen lopun.
Mutta pidin onnellista loppua epätodennäköisenä. Hyvin epätodennäköisenä. En uskonut siihen. Uskoin, että siinä missä omat ajatukseni suuntautuivat parvekkeen sijasta pappia kohti, olivat Sankarin ajatukset selkenemässä päinvastaiseen suuntaan.
Minä toivoin. Minä pelkäsin. Ja minä päätin, että elämä kantaa tapahtui mitä tahansa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti