Deittikakkonen oli kaupungissa ja pyysi minut syömään luokseen. Emme olleet nähneet aikoihin, mutta sillat olivat jääneet polttamatta. Toki tiesin, että ateriaan kuuluisi myös jälkiruoka. Menin silti. Ajattelin, että se auttaisi pyyhkimään Sankarin pois. Pois iholtani, pois mielestäni.
Aamulla mies kysyi mihin minulla oli kiire. Oltaisiin köllötelty vielä.
Mutta en minä halunnut köllötellä, en hänen vieressään. Minä halusin kotiin.
Astuin ulos kerrostalon ovesta ja mietin missä oikeastaan olin ja kuinka sieltä pääsisi kotiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti