Vinskin kanssa puhuin pitkän puhelun. Hän oli vähintäänkin ristiriitainen - ensireaktiona hän kannusti Sankaria ja minua etenemään. Sitten hän muistutti, ettei Sankariin kannata luottaa. Viittasi muihin naisiin, siihen, että olen vain yksi monista. Merkityksetön.
En ottanut Vinskin sanoja sen suurempana totuutena kuin Sankarinkaan. Mutta en voi kieltää, etteivätkö ne olisi jollakin tavalla vaikuttaneet minuun.
Sankarin kanssa päädyimme suolle. Kuvaannollisesti olimme olleet siellä jo pidemmän aikaa, joten konkreettinen kävelyretki tuhansien hyttysten seurassa oli enemmän kuin paikallaan.
Sankari oli vakavissaan miettinyt sitoutunutta seurustelua. Että unohdettaisiin muut ja oltaisiin ihan oikeasti yhdessä. Mietimme mikä yhdessäolossamme muuttuisi, jos ottaisimme käyttöön sanan seurustelu. Pohdinnoissame oli yksi merkittävä ero: Sankari mietti tulevaisuutta, minä nykyisyyttä.
Kyllä. Kyllä minä halusin olla Sankarin kanssa, mutta (taas se MUTTA) minua mietitytti halusiko Sankari ihan oikeasti olla minun kanssani vai eikö hän vain osannut päästää minusta irti - en halua sinua, mutten halua kenenkään muunkaan saavan sinua? En ollut aivan varma uskalsinko uskoa Sankarin tunteisiin. Enkä ollut varma oliko suojuksia enää mahdollista tiputtaa, kun niitä oli pidetty yllä niin kauan.
Vinskiltä tuli illalla tekstiviesti seuraavan aamun lähtöön liittyen. Sankari sanoi hyvää yötä ja nukahti viereeni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
On aika ristiriitanen tilanne kyllä. On varmaan aika paljon miettimistä...
VastaaPoista