PIMEYDESSÄ

Hän nosti päänsä ja käänsi katseensa ylös.
Sinä yönä taivaalla ei ollut tähtiä eikä kuuta.

Hän oli odottanut yötä.
Sitä tai jotain toista.
Pimeässä näki paremmin.

Sokeuteen kyllästyneenä hän nosti päänsä ja nyrkkinsä.
Hengitti hiljaa, kuunteli pimeyttä, katseli yötä.
Kun kukaan ei hyökännyt, hän laski nyrkkinsä,
muttei leukaansa, ja otti ensimmäiset askeleensa.

Askeleet muuttuivat juoksuksi, hengitys ääneksi.

Sinä yönä hän ei paennut mitään, ei edes itseään.
Yönä, jona taivaalla ei ollut tähtiä eikä kuuta.