Sankari seikkaili jossain kaukana, minä vetäydyin keskelle ei mitään. Juoksin metsässä kahden poron seurassa, saunoin ja söin makkaraa puukeinussa. Oloni oli hyvä.
Ja samalla hienoisen haikea. Myönsin itselleni toivovani, että joku olisi jakanut elämäni. Että joku olisi nukkunut vieressäni sielläkin, keskellä ei mitään. Ei ollut mitään pakkoa löytää Kunhan Jokua - pärjäsin yksinkin - mutta haaveissani elämääni kuului Ei Kuka Tahansa.
Jos jatkaisin säätämistä Sankarin kanssa en voisi löytää elämäni miestä, sillä en minä voisi tutustua keneenkään oikeasti, jos samalla kuitenkin nukahtaisin Sankarin silittäessä hiuksiani. Ei siis todellakaan ollut kuin kaksi vaihtoehtoa: joko oikeasti ottaisimme Sankarin kanssa selvää olisiko meistä mihinkään tai emme enää tapaisi.
Olin edelleen skeptinen suhteemme, mutta kaikkea ei voi miettiä loppuun. Jotkut asiat on elettävä. Päätin siis: jos Sankari olisi valmis tutustumaan minuun, vetäisisin henkeä ja hyppäisin kalliolta. Jos Sankari sanoisi ei tai haluaisi jatkaa säätämistä, sanoisin heihei.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti